sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ensimmäiset sijoitukset

Päädyin sijoittamaan pienen alkupääomani suoraan osakkeisiin ihan mielenkiinnon vuoksi. Tiedän, että välityskustannukset nousivat hyvin korkeiksi suhteessa sijoitusmäärään ja se syö osan mahdollisista voitoista, mutta en millään halunnut alkaa säästää tylsästi rahastoon näin aluksi. Valitsin välittäjäksi Nordnetin*, koska siellä säilytys on ilmaista ja sain kaupankäyntikuluista alennusta kun tein saman kuukauden aikana useamman oston. Meinaan kyllä tehdä sijoitussuunnitelman, johon kuuluu myös rahastosijoittamista, sillä se on hyvä vaihtotehto pienien summien kanssa jo pelkästään pienempien kulujen takia. Myös hajauttamisen kannalta rahasto on ainakin alkuun järkevä valinta.

Koska vuoden alku on ollut melko voimakkaan laskun aikaa ja merkkejä suuremmastakin romahduksesta on ilmassa, olen sijoittanut vain sellaisen summan, jota en tarvitse mihinkään pitkiin aikoihin. Nyt ajatuksena oli ostaa halvalla muutamaa eri osaketta ja seurata rauhassa niiden kehitystä. Ostin alkuun vain Suomalaisia yrityksiä: Fortumia, Nordeaa ja Teliasoneraa. Fortumia ostin alle 12 euron hintaan, Nordeaa noin 9 eurolla/osake ja Teliasoneraa noin 4 euron hintaan. Seurasin kurssien laskua, ja yritin ajoittaa ostot järkevään aikaan. Voi olla, että kurssit laskevat vielä reilusti, vaikeahan sitä on lähteä arvailemaan. Muita ostovaihtoehtoja olivat mm. Kone, Konecranes, Kesko ja Sampo.

Forumiin sijoitin, koska heillä on niin hyvät investointimahdollisuudet käytössään. Sehän jää nähtäväksi, miten he päättävät rahat hyödyntää. Teliasoneraa en yrityksenä kovin hyvin tunne, mutta vähän samoista syistä sijoitin siihen kuin Fortumiinkin. Luopuminen Euraasian markkinoista luo mahdollisuuksia jollekin muulle. Molemmat yritykset myös maksavat hyvin osinkoja. Nordean uskon olevan vahva yritys ja pankeista halusin sijoittaa juuri siihen.

Viikkokatsaus: tällä hetkellä salkku näyttää kuukauden aikavälillä -2,59% ja viikon alusta taas +3,92%. 

Seuraavaksi meinaan tehdä tarkemman sijoitussuunnitelman ja tutustua rahastosijoittamisen maailmaan. Ainakin Nordnetin* kuluttomat Superrahastot kiinnostavat.

Nordnet.fi: Sijoittamisen ei tarvitse olla tylsää - avaa tili jo tänään ilmaiseksi *

*-merkillä varustetut linkit ovat affliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta kirjoittaja voi saada tuloa.

4 kommenttia:

  1. Hyvältä vaikuttavat ensimmäiset ostot. Itsellä ensimmäiset osakkeet olivat Fortum ja Teliasonera :) Tervetuloa blogaajien joukkoon.

    VastaaPoista
  2. My Road to Half a Million25. helmikuuta 2016 klo 17.46

    Aika Suomi-painoitteinen salkku. Suosittelen katselemaan merta edemmäs kalaan. Lisäksi Nordea tulee halvemmaksi 1.4. alkaen. Kannattaa siis siirtää salkku sinne jos sijoitat vain euromääräisiin börsiin. Max 1% per toimari on pikkuhinta Nordnetin ryöstöhinnoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ajattelin aloittaa tuollaisista perusvarmoista, joista löytyi paljon tietoa helposti. Minulla on seurannassa muutama mielenkiintoinen jenkkiosake, mutta nyt tuntuu tyhmältä ostaa niitä kun euro on niin heikko dollariin nähden. Katsellaan josko se vahvistuisi siihen mennessä kun uusien ostojen aika on. Kiitos Nordea-vinkistä, täytyy seurata tilannetta.

      Poista