perjantai 12. helmikuuta 2016

Nainen osakemarkkinoilla?

Elämme vuotta 2016, mutta silti miellän osakesijoittamisen jostain syystä "miesten hommaksi". Tiedetään, naiset karttavat riskejä tutkitusti (esim.tämä ) miehiä enemmän, joten ehkä juuri siksi osakkeet ovat sijoituksina liitetty enemmän miehiin kuin naisiin. Toisaalta taas naiset ovat näin yleistetysti enemmän tunnepelaajia, mikä ei varmasti ole osakemarkkinoilla vahvuus. Ei kai tässä auta kun lähteä rikkomaan näitä rajoja ja sijoittaa ensimmäiset pennoset osakesalkkuun.


Sen lisäksi että olisi mukava todistaa myös naisen pystyvän sijoitustoimintaan kaikesta tunnepelaamisesta huolimatta, tahdon myös päästä tutustumaan omiin opintoihini läheisesti liittyvään maailmaan. Opintoja taloustieteestä on kertynyt kohta yksi maisterin tutkinto, joten maailmantalouden tasolla tietoa alkaa olla tarpeeksi, jotta uskallan lähteä pohdiskelemaan näin julkisesti.


Koska opintoja on kasassa kohta maisterin tutkinto, voi joku tarkka lukija rivien välistä päätellä, ettei minulle kovin suurta pesämunaa ole vielä ehtinyt kertyä. Tämä tilanne tulee toivottavasti parin vuoden sisällä muuttumaan, mutta aloitus tapahtuu nyt vain vähän reilulla tonnilla. Joku fiksu joskus opintojen aikana toitotti, että opintolainan voisi myös sijoittaa, mutta itse päätin toisin ja kiersin sen sijaan ympäri maailmaa ja elin myös opiskeluajan. Olisihan se kiva katsella tuota tilillä näkyvää miinussummaa vielä hieman isompana plusmerkkisenä summana, mutta toisaalta eipä opiskeluajan tuomia mahdollisuuksia opiskelijavaihtoihin enää myöhemmin saa. Katsotaan, mitä mieltä olen kun lainoja täytyy alkaa lyhentää.


Tonnin sijoituksellehan olisi hyvin riskitön vaihtoehto s-ryhmän kautta. Rahat lepäisivät tilillä ja saisin niille hyvän tuoton korkojen avulla. Yksi jäsenyys minulta löytyykin jo valmiiksi, mutta koska olen nainen, en tietenkään aio toimia niin loogisesti, että ostaisin tonnilla hyvän ja varman sijoituksen. Sen sijaan meinaan nyt koota pienen salkunalun ja sitten ostella pitkin vuotta s-ryhmän jäsenyyksiä. Niistähän ei joka tapauksessa tule olemaan hyötyä ennen kuin vuoden vaihteessa, joten riittää kun ne ostaa loppuvuodesta.


Lopuksi mainitsen, että oikeasti pidän naisia ja miehiä yhtä kykenevinä tekemään sijoituspäätöksiä. Tai no ainakin pidän itseäni yhtä kykenevänä kuin keskivertomiestä.

3 kommenttia:

  1. Hienoa saada lisää naisia bloggaamaan sijoittamisesta. Tervetuloa.

    VastaaPoista
  2. Aika ankarasti kohtelet omaa sukupuoltasi. Naisethan ovat parempia sijoittajia kuin miehet, esim.
    http://m.kauppalehti.fi/uutiset/maailman-suurin-naiset-ovat-miehia-parempia-sijoittajia/NmSLDUNX

    VastaaPoista