maanantai 7. maaliskuuta 2016

Viikkokatsaus

Tuottoa ei varmaankaan ole järkevää seurata viikoittain, mutta nyt kun kurssit heilahtelevat, tapahtuu viikossakin jo paljon. Nordnet laskee varmaankin salkkuun lisätyn rahan tuottoprosenttiin, koska se antaa viikon nousuksi 5,3%. Kuukauden ajalta nousu on sen mukaan jo 6,9%. Lisäsin pienen summan odottamaan rahastoon siirtämistä ja se varmaan nyt vaikuttaa lukuihin.

Itse pidän erityisesti siitä, että Nordnet näyttää myös euromääräisen nousun ja laskun jokaiselle osakkeelle erikseen. Tällä hetkellä Fortum ja Teliasonera ovat plussalla yhteensä noin 40€, Nordea nollassa ja Canon muutaman euron miinuksella.

Viikonlopun aikana tuli luettua reilusti sijoitusblogeja ja tutustuin hieman tarkemmin mm. ETF-maailmaan. Selväksi kävi myös, että tässä pitäisi varmaankin alkaa miettiä vähän tarkempaa strategiaa kuin vain yksittäisiä ostoja. Opiskelijana paljon osinkoja maksavat yritykset olisi voinut tulorajojen takia jättää pois tai ostaa niitä sitten vaikka rahaston muodossa niin, että osinkoja ei maksettaisi ulos. Kyse ei ole kuitenkaan nyt isosta summasta, joten en ala myymään mitään tässä vaiheessa. Seuraavat ostot tulevat kuitenkin olemaan sellaisia, että niistä ei aiheudu tuloa ihan lähitulevaisuudessa.

Työ- ja koulujuttujen takia en ole ehtinyt tehdä tänne ihan sellaisia postauksia kuin aluksi suunnittelin. Toivottavasti pian löydän aikaa myös vähän informatiivisempien tekstien kirjoittamiseen. Haluaisin perehtyä ainakin eri sijoitusstrategioihin, rahastoihin ja ETF:n tarkemmin. Mitään yksittäisiä yritysanalyysejä tuskin osaan vielä vähään aikaan tehdä. Nyt ymmärrän pääpiirteissään, mikä lukuja olisi hyvä tarkastella ja miksi, mutta siihen se jääkin. Ne jääköön siis jollekin paremmin tietävälle vielä toistaiseksi.

3 kommenttia:

  1. Heippa, kiitos mielenkiintoisesta blogista. Esittelin blogisi blogissani :)

    VastaaPoista
  2. Hah, kiitos esittelystä! Pakko sanoa vielä, että en tule jatkossa keskittymään erityisesti mihinkään eettisyyskysymyksiin, jätetään valistus jollekin muulle :)

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa markkinoille!
    Mielenkiintoiseen maailmaan olet saapunut.
    Lycka till.

    VastaaPoista